Kiinteistömuotoilija Janne Rauhala toteutti LSK Business Parkin 420 hehtaarin suuruisen alueen kiinteistökonseptin

Projekti
LSK Business Parkin kiinteistömuotoilu (kiinteistökonseptin toteutus)

Paikka
LSK Business Park, Kauhava (ent. Lentosotakoulu)

Toteutus
2021

Toimeksiantaja
Mika Marjamäki, toimitusjohtaja sekä LSK Business Parkin hallitus (omistajat)

Rock My Busineksen kiinteistömuotoilija Janne Rauhala loi yhdessä LSK Business Parkin johtoryhmän kanssa entiselle Lentosotakoulun alueelle uuden kiinteistökonseptin, joka määrittelee koko alueen tulevaisuuden toiminnan. Kiinteistökonsepti ohjaa suunnitelmallisesti alueen toimintaa yritys- ja tapahtumapuistona sekä kasvattaa koko alueen aktiivisuutta ja tuottavuutta.

420 hehtaarin alue, 60 rakennusta ja lentokenttä
Entisen Lentosotakoulun alueen rakentaminen aloitetiin 1920-luvulla sotilasilmailun tarpeisiin. Vuosien 2012-2015 aikana toteutetun puolustusvoimauudistuksen myötä Kauhavan lentosotakoulu lakkautettiin ja alueen omistus siirtyi LSK Business Park Oy:lle vuoden 2015 alussa.

Kiinteistömuotoilun kohteena oli koko LSK Business Parkin 420 hehtaarin maa-alue sekä sen alueella olevat 60 rakennusta (vuokrattava pinta-ala 45 000m2). LSK Business Park tarjoaa erinomaiset puitteet yritysten ja tapahtumien käyttöön: toimisto-, teollisuus- ja kokoustiloja, juhlasali, auditorio, moderni suurtalouskeittiö sekä majoitusta 500 henkilölle. LSK Business Parkin alueella on myös yksi Suomen suurimmista ja pisimmistä lentokentistä.

Projektin tavoite
Yhteistyön tavoitteena oli luoda alueelle kiinteistökonsepti, joka ohjaa LSK Business Parkin kehittämistä ja käyttöä sekä määrittelee alueelle sekä jokaiselle alueen rakennukselle oman käyttötarkoituksensa sekä kunkin profiilin soveltuvat vuokralaiset (toimialat) ja käyttäjät. Näiden toimenpiteiden avulla LSK Business Parkin vuokra- ja käyttöastetta oli tarkoitus kasvattaa. Kiinteistökonseptin myötä oli myös tarkoitus tarkastella, josko kiinteistömassassa oli rakennuksia ja alueita, joita ei kannata säilyttää.

”Halusimme kumppaniksemme henkilön, joka tulkitsee kiinteistöjen mahdollisuuksia ulkopuolisin silmin ja osaa yhdistää näkemykseen tehokkaimmat markkinoinnin keinot sekä toimenpiteet ainutlaatuisen asiakaskokemuksen luomiseksi. Janne Rauhalalla on vahvat näytöt kiinteistöjen konseptoinnista ja profiloinnista sekä tuottavuuden kasvattamisesta.”
Mika Marjamäki, toimitusjohtaja, LSK Business Park Oy

Euroopan monipuolisin yritys- ja tapahtumapuisto
LSK Business Parkin visiona on olla Euroopan monipuolisin yritys- ja tapahtumapuisto.

Miten konsepti on toteutunut loppuvuodesta 2021 vuoteen 2024?
LSK Business Parkissa on tällä hetkellä 50 vuokralaista (yritys/yhdistys) ja tapahtumia järjestetään ympärivuotisesti.

Esimerkiksi Lentosotakoulun aikaisessa esikuntarakennuksessa toimii muun muassa Kauhavan kaupungin kehittämiskeskus, Seinäjoen ammattikorkeakoulun maakuntakorkeakoulu, Finanssila Oy ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys. Alueen teollisuushalleihin on saatu merkittäviä toimijoita, kuten Kaskea Group sekä kansainvälinen Palletower. Alueella jo toimivien vuokralaisen lisäksi alueelle haetaan aktiivisesti vuokralaisia, jotka sopivat LSK Business Parkin profiilin ja mahdollisesti täydentävät alueella jo olevia toimijoita. Olemassa olevat yritykset toimivat työyhteisönä esimerkiksi alueelle tuleville yksittäisille asiantuntijoille. Toisaalta rakennuskanta ja alue mahdollistaa mittavaa ja kansainvälistäkin toimintaa.

Monipuoliset tilat sekä erinomainen saavutettavuus tarjoavat hyvät mahdollisuudet suurille massatapahtumille. Alueella on jo järjestetty kymmenien tuhansien vieraiden tapahtumia, kuten Suviseurat, Herättäjäjuhlat, Kauhava Motor Show ja Kauhava Air Show. Lentokentän kiitoradalle on myös rakennettu maailmanennätysaikataululla valmistunut kansainväliset mitat täyttävä kiihdytysrata. Tulevan kesän (2024) suuri ponnistus on kesäkuussa järjestettävä Jukolan viesti (Lakia-Jukola), johon osallistuu noin 20000 kilpailijaa sekä 1500 toimitsijaa. Alue on palvellut myös Ilmavoimien lentotoimintaharjoituksia 2021-2023. Lisäksi alueella järjestetään säännöllisesti yritysten ja yhdistysten tapahtumia, jolloin muun muassa kokous- ja majoitustilat ovat ympärivuotisesti aktiivisina.

Tulevaisuus
Tulevaisuudessa LSK Business Park pyrkii laajentamaan toimintaansa ja houkuttelemaan uusia tapahtumia ja yrityksiä alueelleen. Sen strateginen sijainti, monipuoliset tilat ja vahva infrastruktuuri tekevät siitä houkuttelevan kohteen niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Alueelle nousee 50 hehtaarin aurinkopuisto, entiseen aliupseerien asuintaloon saneerataan vuokrakoteja sekä lisäksi alueelle on luotu konsepti, joka palvelee suomalaisten viranomaisten koulutus- ja harjoituskeskuksena. Alue tarjoaa puitteet yksittäisten toimijoiden harjoitusten lisäksi kokonaisvaltaiseen ja laajamittaisen viranomaisyhteistyöhön ja yhteistoimintaan, kuten suuronnettomuuksien sekä kriisitilanteiden simulointiin.

Janne Rauhalan ja LSK Business Parkin yhteistyö loi vahvan perustan alueen kasvulle ja menestykselle. Nyt kun LSK Business Parkin visio on kirkkaana, niin se haluaa kertoa kaikille alueen tarjoamista mahdollisuuksista sekä alueen kaikista upeista toimijoista. Menestystarinoita on luotu ja unelmia toteutettu. Alueella on jo nyt kiehtova tarina kerrottavanaan, mutta LSK Business Parkin tarina on vasta alussa.

Rock My Busineksen (Janne Rauhala) rooli:

  • Kiinteistökonseptin luominen sekä kiinteistökonseptin toteutussuunnitelma (2021-2024)
  • Kiinteistöbrändi ja -markkinointikonsultointi